keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Puoliväli ylittetty

Saavuimme Balin Denpasarin lentokentälle helmikuun 27. päivä ilman sen suurempia taustatietoja maasta. Mutta kysyvä ei todellakaan tieltä eksy Indonesiassa, sillä kaikki tapaamamme ihmiset taksikuskeista tavallisiin kaduntallaajiin ovat mielellään auttaneet kaikissa kysymyksissä ajoittaisista kielimuureista huolimatta. Ensimmäisen yösijan löysimme lentokentän läheiseltä Balin varsinkin aussinuorison suosimalta, baarien ja yökerhojen täyttämältä Kuta Beachiltä. Filippiinien halpojen ja erinomaisten oluiden jälkeen olimme kuitenkin päättäneet pitkästä alkoholilakosta ja tämän vuoksi siirryimme heti seuraavana päivänä 15km:n päähän rauhallisemmalle, eläkeväen suosiossa olevalle Sanur Beachille ja tunsimme itsemme jälleen nuoriksi. Koska reissareiden humppataidot olivat ruosteessa, ei Sanurilla ollut muuta tekemistä kuin aloittaa oluiden paisuttamien ”Homer Simpson – pötsien” sulattaminen tiukan kuntokuurin avulla. Balin kuuma ja kostea sadekauden ilmasto ei pilvisine säineen paljoa aurinkoa reissareille tarjonnut. Täten parin päivän jälkeen me rusketusrajojemme varjelijat halusimme lähteä etsimään jälleen kadonnutta aurinkoa suunnaten vahvemman paikallisstatuksen omaavalle naapurisaarelle, Lombokille, tavoitteenamme saavuttaa sen edustalla sijaitsevat aurinkoa ja rauhaa huokuvat Gili saaret.

Ennen siirtymistä Gili saarille tutustuimme Indonesialaiseen kaupunkielämään kahden päivän ajan Lombokin pääkaupunki Mataramissa. Pakolliseen kaupunki- ja valokuvakierrokseen kuului vierailu Lombokin tärkeimmässä, noin 300 vuotta vanhassa hindutemppelissä ja kaupungin (ja ehkä koko saaren) ainoassa McDonaldsissa. Mataramista matka jatkui Bemo – kyydillä Gili saarten portille Bangsalin satamakylään ja siitä privaattiveneellä Gili Menolle (keskimmäinen kolmesta saaresta). Noin 300 asukkaan Gili Meno on saarista pienin ja rauhallisin. Moottoriajoneuvoja ei Menolta muiden Gili saarten tapaan löydy ja turistien määrä näin ”low seasonin” aikaan on vähäinen. Ainoat rauhaa ja aamu-unia rikkovat tekijät olivat kukkojen kieunnat ja muslimimoskeijan mölinä, joka onneksi sijaitsi suhteellisen kaukana, saaren toisella puolella. Menolla poikia vaivasi kuitenkin lievä tekemisen puute ja koska vaihtelu virkistää ja matkailu avartaa, muutimme saarista viriileimmälle Gili Trawanganille. Trawangan tarjoaa rantojensa lisäksi myös ilta- ja yöelämää, mutta kaljalakon vuoksi ja tiukan treenikauden siivittäminä emme ole vielä niihin sortuneet. Majoituspaikkoja Travanganilta löytyy varmasti jokaiseen makuun ja budjettiin (noin 100 resortia) halvimpien vaihtoehtojen ollessa neljästä eurosta/yö ylöspäin. Aika täällä Trawanganin paratiisisaaren harjoitusleirillä, tiukasti oheista päiväohjelmaa noudattaen kuluu leppoisan nopeasti ja niinpä päätimmekin miettiä jatkoamme saarella ehkä jo ensi viikolla.


GILI TRAWANGANIN HARJOITUSLEIRIN PÄIVÄOHJELMA

08:30 Herätys

08:31–08:59 Aamutoimet

09:00 Kuntopiiri

09:40–11:29 Aamupala, kortin lätkimistä

11:30 Rannalle siirtyminen

11:40–13:59 Auringonottoa, uimista

14:00 Ruokailu

14:30–16:59 Vapaa-aikaa

17:00 Juoksulenkki

18:00 Venyttely & suihku

18:30–19:59 Vapaa-aikaa

20:00 Ruokailu

21:00 Illan pitkä elokuva

23:30 Hiljaisuus! Zzz….


© Kadonneen auringon metsästäjät pidättävät oikeudet muutoksiin.


Kadonneen auringon metsästys on vienyt reissumiehet jo reilusti puolenmatkan krouvin väärälle puolelle ja matkakassat alkavat hupenemaan huolestuttavasti. Niinpä poikien mielet hamuavat hieman jo tienestien pariin entisille työmailleen Vaasa Mega Niksille ja Suomen Pulustusvoimiin. Mikäli kukaan jotakin tai mitä tahansa asioista tietävä blogia lukee, niin olisi mukava tietää, vieläkö on kesätyöpaikkoja jäljellä. Työtarjouksia odotellaan tekstin kommentit -osioon.

Ps. Webalbumia päivitetty massiivisesti n. 50:llä tajunnan räjäyttävällä kuvalla.

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Filippiinit paketissa

On meillä muutakin tekemistä kuin jatkuvasti päivitellä tätä blogia. Olemme tähän mennessä kirjoittaneet vain reissun positiivisista asioista ja joillekin lukijoista on saattanut tulla hieman vääristynyt kuva matkan kulusta. Ei tämä reissaaminen ole mitään jatkuvaa ruusuilla tanssimista, ongelmiakin on riittänyt. Useampaankin kertaan on miesten uikkareiden kiristysnaru päässyt luiskahtamaan uimahousujen sisään lähes ulottumattomiin. Paahtava kuumuus on aiheuttanut inhottavaa varpaiden välien hikoamista ja kalsareitakin joutuu vaihtamaan tiheään tahtiin (samoja pöksyjä pystymme käyttämään enää ainoastaan 3 päivää putkeen, mikä lisää entisestään pyykinpesun kuluja). Vaatteiden pesusta (myös sen aiheuttamista värihaalistumista) ja silittämisestä veloitetaan täällä satoja tuhansia (IDR). Luulisi edes DVD-elokuvien laadun olevan kohdallaan, kun maksamme niistä jopa euron kappale, mutta ei: Batman alkoi pätkiä 1,5 tunnin kohdalla ja jouduimme sijoittamaan toisen euron uuden levyn hankkimiseen. Kun myöskään nimimerkki Kyyn vakiovinkit eivät ole tepsineet / kantautuneet Kaakkois-Aasiaan asti, on vedonlyöntikierteeseen ajautunut reppureissari nimimerkki MuchoGusto kärsinyt ikäviä tappioita. Väheksyä ei niin ikään voi reppureissari nimimerkki MeQ81:n asettamaa huomattavaa panosta Sabangin ”rakkauden satamaan” ja tämän pitkäaikaisvedon aiheuttamia sydänsuruja. Lisäksi internet-yhteyksien puute / rajallinen käyttömahdollisuus ja ainainen narina blogin päivitystiheydestä on ajanut reissumaisterit burn outin partaalle. Joten antakaa armoa!

Tällä hetkellä reissarit lataavat akkujaan eläkeväen suosimalla Balin Sanur beachilla Indonesiassa. Pitkä matka on taivallettu sitten viime kirjoituksen. Hienojen kokemuksien jälkeen vaihdoimme Mindoro –saaren helmikuun alkuvaiheilla Filippiinien tunnetuimpaan lomakohteeseen Boracayhin. Matka pohjois-Mindorolta käyttäen jeepneytä, miniväniä ja autolauttaa Boracaylle kesti vuorokauden johtuen vaikeista liikenneolosuhteista surkeakuntoisilla vuoristoteillä ja huonosti sopineista lautta-aikatauluista. Boracaysta meillä Filippiinit nähneillä matkamiehillä ei juuri ole kirjoitettavaa, sillä blogiin laittamamme kuva kyseisestä paikasta kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kymmenessä päivässä Boracaylla tulivat tutuksi etenkin Summer Place baarin joka iltaiset pokeriturnaukset, maailman hienoin valkohiekkainen ranta ja überhalvat Filippiiniläiset oluet, Red Horse ja San Miguel, joita toki olimme varmuuden vuoksi testailleet useasti jo edellisissä kohteissamme Puerto Galerassa. Eräs jännittävimmistä kokeiluista oli vedonlyönti Filippiineillä erittäin suosituista kukkotappeluista, mutta johtuen huonosta tuurista vain yksi MuchoGuston veikkaamista seitsemästä cockfaitista päättyi toivottuun lopputulokseen. Sen sijaan MeQ81:n voitto% oli täysi sata.

Boracayn jälkeen oli vuorossa siirtyminen läpi Visayas-saariston pohjoisimman saaren Panayn ja sen pääkaupungin, eloisan ja iloisan Iloilon kautta Negros saarelle, määränpäänä rauhallinen, massaturismin tavoittamattomissa oleva Sipalayn Sugar beach. Välietappi Iloilossa viivyimme yhden päivän ja kaksi yötä, missä ajassa ehdimme koluta läpi muutaman ostoskeskuksen, nähtävyydet jäivät tällä kertaa kokematta kiireellisen aikataulun vuoksi. Iloilosta siirryimme lautalla Negrosin pääkaupunkiin Bacolodiin, mistä jatkoimme bussilla etelään Sipalayhin. Sugar beachille saavuttuamme huomasimme pian, ettei sillä uimisen ja sukeltamisen lisäksi ollut juurikaan muuta tarjottavaa. Niinpä tekemisen puutteen vuoksi päätimme kolmen kokonaisen päivän jälkeen jälleen palata sivilisaation pariin ja matkustimme linja-autoa käyttäen läpi Negrosin toiseen pääkaupunkiin Dumagueteen. Dumaguete ilahdutti poiketen yleisestä, hieman nuhruisesta perus Filippiiniläisestä kaupunkikaavasta iloisella ilmeellään. Yksin ei reppureissareiden tarvinnut kaupungin katuja tutkailla, siitä pitivät huolen jossain vaiheessa Visayas-saaristoa matkaamme lyöttäytyneet ja oppainamme toimineet reippaat Filippiinittäret Merly ja Angel.

Aika Filippiineillä oli lähestymässä loppuaan, sillä lentoliput oli jo varattu helmikuun lopuksi "seuraava maa-arvonta" -loton voittaneeseen Indonesiaan. Seurueella oli siis kiire viimeiseen Filippiinikohteeseen Cebuun ja sen pääkaupunkiin Cebu Cityyn. Cebu City tunnetaan saarivaltion kakkoskaupunkina heti Manilan jälkeen, mutta yleisesti sitä pidetään paljon Manilaa siistimpänä, ei-niin-kaoottisena ja kuitenkin saman palvelutason tarjoavana metropolina. Allekirjoittaneet yhtyvät tähän luonnehdintaan sataprosenttisesti. Kahden Cebu päivän aikana ohjelmassa oli jälleen shoppailua, biletystä, mutta tällä kertaa myös hieman nähtävyyksiä. Kävimme mm. ottamassa pakollisia valokuvia kaupungin kupeessa sijaitsevalta Busay vuorelta sekä tutkailemassa maisemia viereisellä Mactan saarella. Mieleen jäi myös voitokas vierailu Waterfront -casinolla.

Nopeasti kului aika Filippiineillä ja jäljellä oli enää lento takaisin Luzon-saarelle Manilaan ja sieltä bussilla Angelesiin odottelemaan jatkolentoa ja uusia maisemia maailman suurimmassa saaristovaltiossa Indonesiassa. Haikeissa tunnelmissa hyvästelimme pätevät oppaamme Cebun ja Clarkin (Manila) kentillä. Filippiinit oli ehdottomasti positiivinen kokemus ja verrattuna esimerkiksi Thaimaahan turistirysiin se tarjoaa enemmän rauhaa ja vähintäänkin yhtä uskomattomat maisemat sekä ehkä vielä halvemman hintatason. Poikien seikkailu jatkuu siis Indonesiassa ja lisää tarinaa tapahtumista luvassa taas noin kuukauden kuluttua tai yleisön pyynnöstä mahdollisesti jo aiemmin.

Ps. Webalbumiin lisätty uusi upea ”Helmikuinen Hyypänjokilaakso” -värikuva-albumi.