torstai 8. tammikuuta 2009

Countdown to Full Moon Party, osa 2

Ei sitten jaksettu mennä Koh Phanganin uuden vuoden bileisiin because feikki Full Moon Partyt (ei täysikuuta). Ja sitä paitsi opettajaystävämme Japanista kertoivat, etteivät bileet olleet kovin kummoiset, uskomme heitä. Feikki Full Moon Partyjen sijaan vietimme mukavan ja kostean vuoden vaihteen omalla Koh Samuin Chaweng beachillämme juoden, tanssien ja iloiten muiden mukana. Holvastin pölvästiä lainaten: ”Raketit ja pyllyt paukkuivat!!”. Ja koska vuosi vaihtui jo kahdennentuhannenviidennensadanviidenkymmenennentoisen (Thaimaan ajanlasku) kerran, jouduimme juhlimaan vielä toisen päivän putkeen.

Samuilla viettämämme viikon aikana aurinko näyttäytyi ainoastaan silloin kun rinkat olivat selässä, mikä oli lievä pettymys. Muuten saari oli kokemisen arvoinen paikka, voimme suositella. Elämä ja matka jatkuu ja siirryimme 15 km pohjoiseen rantabileiden luvatulle saarelle, Koh Phanganille. Samalla me kadonneen auringon metsästäjät löysimme viikon kadoksissa olleen taivaalla mollottavan keltaisen pallon. Täällä tulemme viettämään aikaa (eli retajamaan) ainakin seuraaviin AITOIHIN täydenkuun bileisiin (10.1.2552) saakka. Ensimmäiset Full Moon Partyt järjestettiin Lonely Planet kirjasarjan mukaan 1987 jkr. tai 1988, kukaan ei todella muista tarkkaa ajankohtaa. Me reppureissaamisen Timo Väljät emme yleensä koskaan jätä mitään sattuman varaan ja olemmekin jo valmiiksi scoutanneet bilerannan niin päivällä kuin myös yöllä.

Elämä tällä Phanangin Hat Rinillä on melko halpaa (yö Bungalowissa 5€->), rauhallista (chillausmestoja moneen makuun) ja öisin vilkasta (ranta- ja allasbileitä riittää lähes joka päivämäärälle). Päivisin rannoilta löytyy myös reissumiesten perään kuuluttama beach volley – kenttä, mikä ei ole Thaimaassa ollenkaan tavallista, siitä isot plussat. Skootterilla kävimme jo tutustumassa 8 km päässä sijaitsevaan ”pääkylään”, Thong Salaan, mutta pakolliset nähtävyydet ovat vielä tarkistamatta ja maisemakuvat ottamatta, joten skootterille on vielä jatkossakin käyttöä.

Thaimaata olemme nyt katselleet jo reilun kuukauden päivät ja väistämätön totuus on, että jossain vaiheessa männeröitten tulee jättää tämä paratiisi taakseen ja tutustua myös muihin kaakkois-Aasian rikkaisiin kulttuureihin. Täten olemmekin arponeet perinteisellä kivi-paperi-sakset instituutiolla seuraavaksi maaksi Filippiinit. Mutta tulevasta enemmän tulevaisuudessa, pysytelkää blogisivustoillamme!

3 kommenttia:

  1. ''Me reppureissaamisen Timo Väljät emme yleensä koskaan jätä mitään sattuman varaan...'' hahaaa ei hel... :D

    VastaaPoista
  2. Manilassa saatte kahisevaa tuohirinkkaan!
    ...ja ehkä filippinos-keksejä.

    VastaaPoista
  3. tämän lähemmäksi en ulkomaita tule koskaan todennäköisesti pääsemään

    VastaaPoista